Oikean blogin löytäminen oli hauskaa ja vaivalloista. Juutuin lukemaan kymmeniä ja hylkäsin melkein yhtä monia. Onneksi dead-line, tuo opiskelijan paras kannustin, pakotti jälleen tekemään päätöksen.

Halusin blogin, jossa varmasti olisi jotakin tutkittavaa päiväkirja-näkökulmasta, minkä vuoksi kiinnostuin helposti blogeista, joissa oli esimerkiksi autenttista käsinkirjoitus-käsialaa jäljittelevä fontti tai jotka olivat ilmeisen tunnustuksellisia. En kuitenkaan voinut valita tutkimuskohteeksi liian tunnustuksellista ja intiimiä blogia, sillä sellaisen lukemisesta tuli jotenkin likainen ja tirkistelevä olo. Kiinnostuin helposti visuaalisesti näyttävistä talon kunnostus-, sisustus-, ompelu- yms. kotoilublogeista, mutta hylkäsin ne (kulutettuani niiden lukemiseen luvattoman paljon aikaa) päivitysten liiallisen ohjeellisuuden vuoksi. Päiväkirjanäkökulmasta kiinnostavimmaksi nousivat blogit, joille ei oletettu yleisöä niin ilmeisesti kuin ohjeidenjako-blogeille, mutta jotka eivät myöskään olleet niin yksityisiä että lukijaa alkoi nolottaa.

Nämä rajaukset tehtyäni päädyin ”Ollaanks jo perillä? Entä nyt?” –blogiin, joka keskittyy nuoren kaupunkilaisnaisen kumppanin etsintään. Blogi on päiväkirjamaisen tunnustuksellinen, muttei kuitenkaan häiritsevän intiimi vaan sen asenne on jotenkin ”Sinkkuelämäisen” kevyt. Mikä parasta, se ei sisällä kuvia muotivaatteista, stailatuista ruoka-annoksista, astiastoihanuuksista tai designimureista. Toisin sanoen: se ei yritä myydä minulle mitään. Ja vielä: se on kirjoitettu niin hyvin, ettei sisäistä kielipoliisiani tarvitse kahlehtia sängynpäätyyn.

Nelli