En tiedä onko tämän myöntäminen näinkin julkisesti kuin blogissa hieman noloa, mutta ryhmätyömme oli ensikosketukseni blogeihin. Ja tämä on siis ihka ensimmäinen blogimerkintäni.:) Aloitin työhömme sopivan blogin etsimisen blogilista.fi-sivustolta, mutta mielenkiintoisen ja työhömme sopivan nettipäiväkirjan löytäminen osoittautui hieman hankalaksi. Aluksi ajattelin, että voisin valita esim. matkailua, opiskelua tai urheilua käsittelevän blogin. Näitä selatessani kuitenkin huomasin, että monet niistä sisälsivät paljon kuvia ja vähän tekstiä. Koin sen ongelmaksi, sillä ryhmätyössämme nimenomaan tekstin tarkastelu oli pääosassa. Lisäksi jotkut urheilublogit saattoivat koostua suureksi osaksi treeniohjelmien kuvauksista, mikä oli melko tylsää luettavaa. Parin päivän selailun jälkeen mieleeni tuli erään ystäväni matkablogi, jota hän oli kirjoittanut reissatessaan eri puolilla Yhdysvaltoja. Selasin tuon läpi ja valitsin sen, sillä se sopi työmme aiheeseen. Se oli päiväkirjamainen, merkintöjä oli riittävästi ja ne olivat tarpeeksi pitkiä päiväkirjamaisten piirteiden löytämiseksi, eikä tilaa ollut käytetty kuviin.

Päiväkirjamaisten piirteiden etsiminen blogista oli hyvin mielenkiintoista ja sujui kivuttomasti. Ryhmässämme oli niin monta jäsentä, ettei omaa osuuttaan voinut venyttää määräämättömän pitkäksi. Sain kuitenkin sanottua sen, mitä tarkastelemastani blogista sain irti. Nyt työn koostamisen jälkeen jäljellä on lähinnä enää sen esitteleminen muille loppuseminaarissa. Esitystapa on vielä hieman auki, mutta eiköhän tästä selvitä.:)

Suvi